tiistai 23. syyskuuta 2008

Kuoleman kultti

Jokelan murhenäytelmästä ei opittu mitään. Se ei aiheuttanut minkäänlaisia todellisia toimenpiteitä rutiininomaisia pahoitteluja lukuun ottamatta. Niitä samoja pahoitteluja, joita nytkin saa päättäjien suista kuunnella, mikäli siihen televisiota särkemättä kykenee.

Viimeisen vuoden sisään on kouluammuskeluissa Suomessa kuollut enemmän ihmisiä kuin USA:ssa.

Yhteiskunnan korkeimmilla palleilla Jokelan verilöylyä pidettiin yksittäisenä ilmiönä, joka kaiken lisäksi ei mitenkään koskettanut asioista päättävien elämää. Kun poru mielipidepalstoilla ja mediassa oli vaimentunut päättäjät siirtyivät takaisin uusliberalisoimaan maastamme arvoiltaan satanistista voittajien paratiisisia. Vähän ennen uusinta kouluammuskeluamme oli jo ehditty tehdä päätös Jokelan uhrien avustusrahojen pienentämisestä.

Seuraavaksi sanon jotain mielestäni tärkeää. Poliisin sekoiluun Kauhajoella tapahtuneen ammuskelun yhteydessä on looginen selitys:

Kauhajoen poliisi on saanut yksittäisen huolestuneen nettikäyttäjän tekemän ilmiannon. Se on paikallisesti ja ilman selkeitä toimintaohjeita yrittänyt ratkaista tilannetta, joka on ollut sille mahdottoman vaikea.

On täysin selvää ettei yksikään kansallinen viranomaistaho ole alkanut Jokelan jälkeen seuraamaan todella näkyvän ja helposti löydettävän kouluampumisia ihailevan nettiyhteisön toimintaa. Minkäänlaista valtakunnallista toimintaohjetta tai käytäntöä siitä, miten poliisin tulisi tämän hyvin avoimesti vaikuttavan verkostoituneen kuolemankultin suhteen toimia, ei ole tehty.


Väitteet siitä, että muutamien hinnalla millä hyvänsä julkisuuteen pyrkivien yksilöiden seuraaminen netissä olisi jotenkin vaikeaa, ovat päättäjien jälkijättöistä selittelyä ja valetta. Kuka tahansa voi ymmärtää, että edes kymmentä prosenttia siitä energiasta, jota Supo on käyttänyt kettutyttöjen internet-aktiviteettien ja peer-to-peer-verkkoissa pelejä kopioivien nörttien seuraamiseen, ei ole käytetty tämän ongelman valvontaan. Miksikö? Kettutytöt ja pelien kopioijat aiheuttavat helposti mitattavissa olevia rahallisia menetyksiä ja heidän tekonsa kohdistuvat nykyisin ihmiselämää pyhempää arvoa vastaan. Se arvo on omistajuus.

Mikäli puheeni ”kuoleman kultista” kuulostaa liioitellulta niin kokeilkaapa esimerkiksi jotain mikä ei Suomen viranomaisia näytä kiinnostavan. Menkää vaikka oheisille sivuille, syöttäkää muutama hakusana ja seurailkaa hetki linkistä toiseen. Pian olette asian ytimessä.

Osoite:
www.youtube.com.
Hakusanat: eric+dylan, auvinen, kauhava

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hienoa. Ikävän tapahtuman loistava kommentointi.