keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Suomi on (pörssi)maailman paras maa?

Kun Dubaissa toimivan sijoitusfirman Legatumin Capitalin omistama Lontoolainen ajatushautomo Legatum Instituutti kertoo Suomen olevan maailman vaurain maa, uutinen julkaistaan sellaisenaan koko maamme mediassa. Samalla pörssipelureiden agendaa ajavasta Legatumista tulee "tutkimuslaitos". Yhdessäkään lehtiartikkelisssa ei syvemmin pohdita sen paremmin tutkimuksen tekijän motiiveita tai pätevyyttä kuin tutkimuksen laatuakaan.

Financial Timesin artikkelin julkaisu cut/paste-metodilla on 2000-luvun uutisointia, mutta sen taustojen tutkiminen edes 10 minuutin ajan olisi ollut journalismia.

YK:ssa on nykyisin 192 jäsenvaltioita. Edes nämä eivät ole mahtuneet Legatumin mittaukseen. Esimerkiksi pörssipelissä itsetuhoutunut Islanti tai öljysodan repimä Irak eivät ole mukana vaurauslistalla. Samaisen luettelon mukaan Suomessa sosiaaliset yhteisöt ovat tiiviimpiä kuin Norjassa ja poliittinen hallinto rehellisempää. Myös taloutemme on paremmassa kunnossa kuin tämän naapurissamme sijaitsevan öljyvaltion. Edelleen suomalaiset ovat kansana terveempiä kuin ruotsalaiset. Tämä siitäkin huolimatta, että odotettavissa olevan eliniän suhteen Ruotsi on maailmanlaajuisesti sijalla 10 ja Suomi sijalla 37.

Legatumin vaurauslista on Legatum Capitalin kansainvälisesti jakama kultapossupalkinto pörssipelureiden etuja parhaiten ajaville Länsimaisille hallituksille. Muut tästä palkinnosta eivät piittaa vähääkään. Nyt ensimmäistä kertaa, tämän vuonna 2008 syntyneen listan yksivuotisen historian aikana, ykkössijan on saanut Suomi.

Onko tästä syytä olla iloinen vai kauhuissaan?

2 kommenttia:

N.uttunen kirjoitti...

w00t

Plerttu Aivohippa kirjoitti...

Eikä tässä vielä kaikki!

Tutkimusten mukaan sinun henkilökohtainen vauraustasosi on Suomen paras. Tässä tutkimuksessa otettiin huomioon mm. tuulen suunta ja paikalliset ley-linjat, lähikauppojen sijainti suhteessa Pohjan Tähteen sekä 100 lisäpistettä siitä, että Suomessa on porvarihallitus.

Ole siis aina tyytyväinen - esimerkiksi Sambiassa menee paljon huonommin Nukuru M'Bodo nimisellä vuohipaimenella.