keskiviikko 30. joulukuuta 2009

3T

Nykyihminen alistuu mukisematta mihin tahansa jos perusteena on Talous, Terrorismi tai Terveys. Odotan malttamattomana uutta sukupolvea, joka uskaltaa haistattaa näille pyhille lehmille pitkät paskat.

Mitä jos kaikki yhdessä lupaisimme ensi vuonna ajatella edes 27 sekuntia ennenkuin annamme näiden kolmen T:n korvata itsenäisen ajatteluprosessimme?

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta 2010!

(kuvaa klikkaamalla navit kasvavat Joulun mittoihin)

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Uusi Vuosi 2015

Kielto koskee muun muassa pienten tähtirakettien, roomalaisten kynttilöiden ja Thunder Kingien myyntiä. Myös kaikki paukut, esimerkiksi papatit, kielletään. Kiellettyjen tuotteiden listalla ovat ilotulitteet ja paukut, jotka Turvatekniikan keskus luokittelee häiriötä aiheuttaviksi. Myytävien ilotulitteiden valikoima supistuu rajusti, sillä myös järeimpien ilotuliterakettien myynti ollaan kieltämässä.
-Iltalehti 2009


Jos te luulette kaiken ärsyttävän, turhan tai jotenkin haitalliseksi kokemanne käytöksen kriminalisoinnin olevan keino parantaa sosiaalisten ympäristöjen laatua niin miettikääpä uudelleen.

Kaikki meistä haluavat tehdä joidenkin ärsyttäviksi, turhiksi tai jotenkin haitallisiksi kokemia asioita. Kysymys on siitä kykenemmekö sietämään toisiamme ilman lakikirjaa. Se olisi todellista suvaitsevaisuutta.

Suvaitsevaisuutta ei ole kaikesta loukkaantuvan, ärsyyntyvän ja pelästyvän vähemmistön mielivaltainen terrori. Yhteiskuntaa ei yksinkertaisesti ole mahdollista tehdä kyllin hajuttomaksi ja mauttomaksi tälle joukolle. Vaikka kaikki ovenkahvat pehmustettaisiin kuplamuovilla ja haarukoihin liimattaisiin varoitustarrat olisi pelko edelleen läsnä.

Pelko muita ihmisiä kohtaan ja pelko kuolemaa kohtaan.

Seuraavassa poimintoja lehtiotsikoista 2.1.2015.

Tähtisadetikku poltettiin suorassa TV-lähetyksessä - katsoja sai epilepsiakohtauksen!

Ilmapalloja paukutelleelle miehelle syyte vaaran aiheuttamisesta
Heitteli myös palavia tulitikkuja ilmaan

Internetaktivisti Pekka Harmila: Ensi vuonna baareihin omat alueet alkoholittomille asiakkaille - pyrimme täyskieltoon

Hajuvesikielto julkisissa kulkuvälineissä viimeinkin voimaan!

Kansanliike vaatii: polkupyörille kattonopeudeksi 10 km/h

Lempääläismiehelle miljoonakorvaukset naapurin T-paidan aiheuttamasta päänsärystä

Punaiset leluautot lisäävät sukupuolisyrjintää

Mies juoksi jalkakäytävällä - kolme loukkaantui


Seksuaalinen häirintä kuriin - miehille ja naisille omat katokset bussipysäkeille

Uusi EU-direktiivi: Lego-palikan oltava vähintään 10x10x10 cm kokoinen, pehmeä ja varustettu varoitustarralla

Kumiset shakkinappulat ja höyhentyynyt luultua vaarallisempia

maanantai 7. joulukuuta 2009

Mies ja ääni

(Klikkaamalla luonnollisessa koossa)

perjantai 4. joulukuuta 2009

Finnairilla ei lakkoilla

Finnair myi tytäryhtiönsä Nortportin liiketoiminnot Baronalle ja päätti kuormaustyöntekijöiden työsuhteen 30.11.2009 klo 24:00.

"Liikkeenluovutuksessa työntekijällä on kuukauden ajan mahdollisuus sanoa itsensä irti ilman irtisanomisaikaa."
-sisäinen tiedote

Tänä aikana uusi yrittäjä Barona ei ole keskustellut yhdenkään työntekijän kanssa eikä työsopimuksia ole tehty. Toistaiseksi ihmisiä ei kuitenkaan voi myydä.

Näin ollen työntekijöillä ei ole ollut työsopimusta eikä tietenkään myöskään työvelvoitetta.