tiistai 17. toukokuuta 2011

Ankeuttajien kosto

Kokonaisen yhden päivän ehdimme vuoden 2011 jääkiekon Maailman Mestaruutta juhlia ennen kuin oli tullut oikea aika siirtyä maamme todellisen kansallisurheilun eli itseruoskinnan ja häpeän pariin. Häpeä voittaa Suomessa kateudenkin.

Mestaruutta juhlittiin nimittäin jossain päin Suomea asuvan anonyymin nettikirjoittajan mukaan väärin. Näitä mielipiteitä alkoi internettiin ilmestyä heti voiton jälkeen sunnuntai-maanantain välisenä yönä ja ne olivat jo maanantaihin mennessä kasvaneet määrällisesti suorastaan kansallisen katharsiksen mittakaavaan. Kun maanantaina pystyi vieläpä televisiosta seuraamaan miten 100 000 ihmistä piti hauskaa Kauppatorilla repesi helvetti valloilleen. Yhtäkkiä joka toinen mielipidepalstojen nimettömien kirjoittajien uusi avaus oli pääsisällöltään miten ”Nyt kyllä hävettää olla suomalainen”.

Tässä kohtaa asian huomasivat internetin keskustelufoorumeilta uutisensa hakevat toimittajat. Jossain näytti olevan joku ihmisryhmä, joka paheksui kaikkien suomalaisten käytöstä kisajuhlien jokaisessa vaiheessa melkein kuolettavaa häpeää tuntien. Joku toinen puolestaan oli jostain niin närkästynyt, että pahoitti lisäksi mielensä.

Näin siis kotonaan satoja mielipidekirjoituksia päivässä tuottavat nimettömät ja katkerasti kaikkea vihaavat riidankylväjät saavat äänensä kuuluviin maan valtalehdissä ikään kuin kansalaismielipiteenä. Tähän on yksinkertainen syy. Maamme toimittajista suurin osa on hyvin halpoja ja hyvin ammattitaidottomia huoria.

Kohu myy ja kohu on kaikkein helpointa journalismia. Kohu on keskustelua keskustelusta eikä siksi vaadi toimittajalta edes mitään faktoja juttua kirjoitettaessa. Siksi joka asiasta aletaan 2000-luvun Suomessa ennemmin tai myöhemmin pohtimaan ihan vakavissaan, että pitäisikö meidän alkaa tässä yhdessä häpeämään. Ja lopulta sitten aina joku poimii pallon ja saamme lukea oikein lehden sivulta: ”Leijonille kovaa kritiikkiä: Juhlinta humalassa ylilyönti".

Se laittaa lopullisesti vereni kiehumaan. Nämä tarkoituksellisesti synnytetyn kohun aallon harjalle jälleen kerran kavunneet politiikan ja mielipidevaikuttamisen pikkujulkkikset kuten ilkeän vauvan näköinen Timo Haapala MTV3:sta. Heidän perässään juoksevat kaiken pilaamiseen ja paheksumiseen keskittyvät ankeuttajat.

Aikuiset ihmiset tässä pelaavat jälleen kerran keskenään tympeää ja typerää peliä, jossa toinen teeskentelee olevansa loukkaantunut tai närkästynyt ja toinen vastaavasti joutuu lopulta teeskentelemään olevansa pahoillaan. Lopulta joku teeskentelee pyytävänsä anteeksi kaikkien muiden puolesta ja joku toinen ottaa tämän teeskennellyn anteeksipyynnön vastaan maireasti hymyillen ja kaikkien puolesta. Hieman sivuraiteella muutama hulluimmista vaatii maajoukkuetta sanoutumaan irti rasismista koska joku huusi Helsingissä jollekulle rasistisen kommentin kiekkoilijoiden ollessa vielä Slovakiassa.

Ankeuttajat ovat saaneet kostonsa ja kansa voi palata takaisin selleihinsä. Ei tässä mitään todellista ilon aihetta ollut ja se vähäkin pilattiin jälleen huonolla käytöksellä. Ehkä ensi kerralla osaatte pysyä kotona ja pysyä hiljaa niin kuin me teemme. Mielipidepalstalla tavataan.

Todellisena yhteenvetona mestaruusjuhlinnasta voisi esittää yhden relevantin kysymyksen.

Missä muualla koko maailmassa 100 000 ihmistä voi kokoontua suunnilleen päiväpeiton kokoisella maapläntille juhlimaan tuntien ajaksi ilman, että kukaan kuolee tai loukkaantuu vakavasti?

P.S.

Haluan tässä omasta puolestani esittää kollektiivisen anteeksipyyntöni jokaiselle nyt MM-julkisuuden valokeilaan loisimaan astuneelle tekomoralistiselle kusipäälle. Kaikille teille mediapelleille, jotka kaipailette kansallisten insituutioidemme arvokkuuden perään tai körttimummon loimiin verhoutuneina vakavissaan kauhistelette sitä, että Suomessa alkoholi on edelleen aikuisten oikeasti osa melkein jokaista juhlaa.

Tässä teille nöyrin anteeksipyyntöni koko Suomen juhlakansan puolesta helposti ymmärrettävillä sanoilla:

Astukaapa naulaan.