perjantai 15. helmikuuta 2013

TTVK: kopiointi on sallittua

"TTVK ilmoittaa seisovansa sivuston ja kampanjansa takana. Kyseessä on laillinen valistava sivusto, jossa piraattilaiva on uppomassa ja käyttäjän tekemä torrent-haku tai muu klikkaus johtaakin piraattitiedoston sijaan kulttuurin ja viihteen laillisista palveluista kertovalle sivulle. Sivuston ja kampanjan tarkoituksena on huumorin keinoin havainnollistaa Pirate Bayn käyttäjille Suomessa tarjolla oleva laaja laillinen tarjonta."
-TTVK:n verkkosivut 14.2.2013 

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n kampanjasivuistoille käytännössä suoraan kopioitu Pirate Bayn älyllinen omaisuus sai Pirate Bayn  antamaan ironisen lausunnon, että TTVK haastetaan oikeuteen koska "tällaisen materiaalin varastaminen on taloudellinen uhka koko maailmassa".

Vastineessaan huumoria tajuamaton TTVK toteaa, että kopioida voi jos tarkoitus on hyvä.

Odottelen TTVK:n ilmoitusta toimintansa lakkauttamisesta turhana lähipäivien aikana. 

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Natsit suojelukohteena


Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Juho Eerola jatkaa ristetkeään suomalaisten kansallissosialistien tukemiseksi A-studiossa väitellessään aiheesta Vasemmistoliiton Li Anderssonin kanssa.

Perussuomalaisten suorastaan raivoisa puolustustaistelu natsijärjestöksi itsensä määritelevän Suomen Vastarintaliikkeen hyväksi laittaa puolueen todella outoon valoon.

Siinä missä jokainen muu puolue välttelee assosioitumista näihin politiikan saatananpalvojiin ja tuomitsee heidän tekonsa, rientävät persut varapuheenjohtajansa johdolla kaappaamaan natsit syliinsä ja asettuvat suojelemaan näitä mediatulitukselta omilla poliittisilla ruumiillaan.

Mikä ihme voi olla näin suuren altruismin takana? Meinaako Eerola viedä puolueensa SVL:n poliittiseksi siiveksi - jonkinlaiseksi Suomen Sinn Féiniksi?

tiistai 5. helmikuuta 2013

Perussuomalaisten aivopierukilpailu

Perussuomalaisten poliittinen kommentointi SoMessa ja virallisemmassakin mediassa tuo mieleen pierukilpailun.

Vuoron perään päästellään toinen toistaan äänekkäämpiä ja haisevampia päräytyksiä.

Mika Hiltunen: "Ulkomaalaiset on raiskaajia pbrrrllllt."
Kai Haavisto: "Pakolaisille jarrua präääääät!"
Tommi Rautio: "Ulkomaalaisten ampumisesta mitali PRÖLLLLLT!"
Teuvo Roskala: "Naisilta äänioikeus pois BRÄÄÄÄÄT!!."
Juho Eerola: "Puukottakaa tehokkaammin PRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT!!!"

Kun sitten joku tuoreinta tuotosta kommentoi on vastaus aina sama: 

"Puolueellinen media vääristelee meidän pierujemme sisältöä! Oikeasti ne ovat suuria ajatuksia, jotka ilmenevät pierun sävyissä ja hajun synnyttämässä ironiassa."

Ei tämä toiminta kuitenkaan pelkästään mielten löystyneistä sulkijalihaksista johdu.

Kognitiivisen dissonanssin lakien mukaisesti jokainen uusi suolituulahdus vahvistaa ruohonjuuritason perussuomalaisen uskoa puolueensa erinomaisuuteen ja vastaavasti varmuutta likimain häneen itseensä kohdistuvasta mediavainosta. Samalla aivopiereskely pitää olematonta oppositiopolitiikkaa tekevän ja hallitukseen kykenemättömän puolueen lehtien etusivuilla. 

Äärilaitojen äänien kalastelussa aivopiereskely on pragmaattinen vaihtoehto - eihän kukaan nyt pierusta voi suuttua.