tiistai 19. huhtikuuta 2016

Rikkaistomme riutuu tukiloukuissa


"Tukia puhtaana käteen 1600 €/kk – Jari-Pekan kannatti jäädä kotiin: ”Ei ihmisiä pidä syyllistää, vaan systeemiä”"
-Iltasanomat, 19.4.2016

Voi, voi Jari-Pekka Teurajärveä. Omien sanojensa mukaan hän on juuttunut tukiloukkuun koti-isäksi. Työnteko ei kannata ellei palkka ole vähintään 2700 euroa kuussa. Hän närkästynyt tilanteesta ja kannattaa työttömien lisäkurjistamista sekä pitkiä karensseja.

Kuka sitten on tämä yhteiskuntamme vähäosaisiin kuuluva ja suorastaan masokistisen suoraselkäinen Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja?

Hyvin pikaisella Googlettamisella näkyy, että vuonna 2014 Teurajärvi kellotti yli 100 000 euroa verotettavaa tuloa. Menen tässä niin pitkälle, että oletan Teurajärven olleen tällaisilla liksoilla vähintäänkin sen ajan, jona hän työskenteli Nokian palveluksessa vuodesta 2002 vuoteen 2014. Pätevyytenähän hänellä on insinöörikoulutuksen lisäksi sekä Bachelor of Science että Master of Engineering jatko-opinnot. Mahdollisia optioita, osaketuottoja tai muita vastaavia en edes jaksa alkaa selvittämään. Joka tapauksessa pikaisella päässälaskulla saan Jari-Pekan brutto-ansioiksi Nokian vuosilta minimissään 1,2 miljoonaa euroa.

Nyt tämä sama mies vaatii itse työttömänä työttömien joukossa oman asemansa huonontamista koska "liikaa". Iltasanomat julkaisee jutun taustoja mitenkään valottamatta. Aiemmin Jari-Pekka on vaatinut myös lapsilisien poistamista. 

Pitäisikö meidän siis ajatella, että tässä meillä on tyypillinen esimerkki tukiloukkuun juuttuneesta työttömästä? Tässäkö viimeinkin se legendojen koti-iskänä ansiosidonnaisen turvin löllyilevä työtön, jolla on pokkaa tunnustaa syntinsä? Kuinka moni suomalainen nauttii yli 100 000 euron vuosiansioista syntyvää ansiosidonnaista päivärahaa?

Vai pitäisikö tätä kutsua ihan suoraan "false flag" mediaoperaatioksi ja ällöttäväksi propagandaksi?

PS

Jari-Pekka Teurajärvi on erittäin tervetullut oikaisemaan tietojani mikäli arvioni hänen aiemmasta ansiotasostaan on aivan tolkuttoman pielessä (oli se sitten matalampi tai korkeampi).

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Työn tekemisestä tulossa kallista


"Hallitus aikoo selvittää uudenlaisen "Työnäyte-palvelun" käyttöönottoa ja kokeilua. Siinä työtön menisi lyhyeksi ajaksi työnantajalle töihin ilman työsuhdetta."
-Iltalehti, 13.4.2016 

Seuraava looginen askel on, että työtön velvoitetaan maksamaan yritykselle mahdollisuudesta käydä esittelemässä itseään töitä tehden. Järjestelyä varten pitää anoa valtion takaaman opintolainan tyyppistä työllistymislainaa.

Tosin ennakkotietojen perusteella työnäyteajalta maksettaisiin pelkkä työttömyysturva eikä lainkaan kulukorvausta eli työtön maksaisi jo tässä mallissa oikeudestaan käydä töissä mm. työmatkojen muodossa.

Joku voisi selittää miten työllisyys paranee jos kausiluonteisiin ja/tai matalan osaamisen hommiin voi saada ilmaista työvoimaa ilman palkkaa ja työsopimusta. Avainhenkilöstön ja korkeampaa koulutusta vaativien töiden suhteen tällä tempulla ei ole mitään vaikutusta. Kukaan ei ota yritykseen liiketoiminnan kannalta tärkeisiin tehtäviin henkilöä, jota eivät sido mitkään sopimukset tai vastuut. Vai miten olisi palkaton ja ilman työsopimusta toimiva IT-asiantuntija tai kirjanpitäjä? Kiinnostaako..?

perjantai 1. huhtikuuta 2016

1.4.2007

 
She walks in beauty, like the night
Of cloudless climes and starry skies;
And all that’s best of dark and bright
Meet in her aspect and her eyes;
Thus mellowed to that tender light
Which heaven to gaudy day denies.